Blogi pitänyt jokusen päivän hiljaiseloa mutta täällä ollaan!
Kaikki kolme kuoriutunutta tipua voivat hyvin. Kaikki ovat pörhistyneet ja kasvaneet hurjasti. Myös reippautta on jokaiselle tullut. Vaikea uskoa että nämä isot tiput ovat vasta maanantaina kuoriutuneet. Miten ne edes mahtuivat kuoriinsa?
Koska tiput ovat niin reippaita ja hyvinvoivia, pääsivät he jo tiistaina siirtymään uuteen kotiinsa. Munahautomo alkoi käydä vilkkaille kaveruksille liian pieneksi ja virikkeettömäksi. Lisäksi hautomon puhtaana ja hajuttomana pitäminen olisi nyt tipujen kuoriuduttua ollut vaikeaa.
Tipujen uusi koti on siis iso pahvilaatikko, jossa on ikkuna ja katossa roikkuu 40wattinen hehkulamppu pitämässä pieniä lämpimänä. Lattialla on sahanpurua, jotta siistiminen helpompaa.
Kaikki tiput ovat kotiutuneet uuteen kotiin hyvin. Nyt on tilaa juosta ja temmeltää. Jo näin muutaman päivän ikäisenä tiput juoksentelevat hurjaa vauhtia pitkin uutta kotiaan ja touhuilevat jos vaikka ja mitä. Kaikki kolme tipua ovat myös selkeästi omia persooniaan, kaikki erilaisia. Sulttaani on joukon pomo, joka tietenkin vanhimpana on sen oikeus. Sultsu aina ensimmäisenä tekemässä ja katsomassa, sen vauhti on hurja kun se juoksentelee pitkin uutta kotia. Ananpoika ja Nuksu ovat nuorempina alkaneet pitää yhtä. Ne monesti nukkuvat vierekkäin ja muutenkin viettävät aikaa yhdessä.
Tiput ovat alkaneet myös syömään. Ensimmäiset suupalat ne maistoivat tiistaina. Nyt ruokaa syödään jo kunnolla. Vettä ja kaurahiutaleita on tarjolla koko ajan ja välillä tarjoillaan myös muita herkkuja, kuten jauhettua kananmunaa. Kananmuna on kaikkien suosikkiherkku.
Tipuset ovat myös päässeet kaikki vuorollaan syliteltäväksi. Kaikki olivat tämänkin suhteen ok, Ananpoika ainoastaan oli sitä mieltä että ehkä sylittely ei ole kaikista parasta viihdettä.
Nyt jännityksellä odotellaan että onko kaikki tiput kanoja vai löytyykö joukosta myös mahdollisesti kukko tai useampi!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti