lauantai 29. huhtikuuta 2017

Katkeransuloinen päivä

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun rankan kevään jälkeen alkaa kesäloma? Ei tarvitse tehdä koulutehtäviä, projekteja, esityksiä, tai muutenkaan hetkeen stressata mistään opintoihin liittyvästä. Se ihana tunne, kun tietää että nyt saa hetken vaan olla ja tehdä mitä haluaa, ei tarvitse aikatauluttaa jokaista päivää ja oikeastaan on ihan mukavaa mennä kesäksi töihinkin.

NOH. Meillä loma alkoi eilen perjantaina ja voin kertoa, että ihan tuollaisia fiiliksiä ei kovin monelta meidän ryhmästä löytynyt. Loman alkua varjosti suuresti se tieto, että myös tiput lähtisivät kohti uutta kotia. Vaikka uusi koti on kovin ihana ja tipuilla siellä varmasti hyvä olla, tuntui meistä kuitenkin kovin pahalta luopua pienistä rakkaista. Me olimme niitä hoitaneet jo useamman viikon, seuranneet niiden kehitystä alkiosta tipuksi ja vihdoin loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen päässeet seuraamaan kuoriutumista. Tiput asustelivat kuoriutumisensa jälkeen tämän vajaat kaksi viikkoa Manna-emon luona, jonne meille muillekin emoille kehittyi nopeasti "kantapaikka". 😂 Siellä istuttiin kaikki yhdessä lattialla ja vain katseltiin tipuja. Tiput tuntuivat kasvavan päivittäin hurjasti ja joka päivä niillä oli esittää meille uusia taitoja. Tiput pääsivät myös alkuviikosta käymään yliopistolla, jossa taisivat saada itselleen useammankin uuden ihailijan.

Tipujen viimeisenä iltana pidettiin viimeinen tipu-live Facebookissa. Videon pääsette halutessanne katsomaan Anaemon facebookista . Myös MUUTAMIA kuvia tuli otettua, joista tässä pari.


 Ennen mahtuivat kaikki hyvin nukkumaan munakennoon, nykyään esiintyy hurjaa taistelua makuupaikoista. Sopu kuitenkin sijaa antaa ja usein nukutaan myös yhdessä tipukasassa.

Sulttaani perinteisesti puhelimessa kiinni. Tässä Sulsun taidonnäyte selfiestä. 

Eilen päivällä oli viimeisten heippojen vuoro. Tipujen kotilaatikko siirrettiin kyynelten saattelemana autoon turvavöihin, ja niin ne karauttivat volgswagenin takapenkillä kohti Sonkajärveä. Tiput pärjäsivät reippaasti ajomatkan ja ovat nyt jo kotiutuneet hyvin uudelle paikkakunnalle. Isompien kanojen luokse he pääsevät kunhan ovat vielä hieman kasvaneet. Toivomme kovasti että pikkuisemme pitävät yhtä. Meillä on pieni tunne siitä, että Sultsu voisi kasvettuaan havitella koko porukan pomon paikkaa....
Tipujen kuulumisia lähetellään meille emoille jatkossakin ja toiveena olisi päästä tipusia vielä isoina kanoina Sonkkikselle katsomaan. Nämä eivät suinkaan siis olleet hyvästit vaan pikemminkin vain jäähyväiset hetkeksi. Hurja ikävä tipusia tulee kyllä.

Kiitos kaikille teille ihanille, ketkä olette meidän projektia seuranneet, kommentoineet, katsoneet livelähetyksiä, kyselleet tipuista yliopistolla ja muuten vain olleet henkisesti mukana ja tukena. Ihan uskomatonta kuinka paljon olette osoittaneet tukea ja kiinnostusta. KIITOS❤❤

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Tipujen tulevaisuus






Tipuset ovat kasvaneet päivä päivältä ja siivet alkavat jo näyttää ihan siiviltä! Ruokahalu tipusilla on kyllä omaa luokkaansa ja kädestä syöttäessä viidankon lait pätevät. Ruokahalu tipusilla on loppumaton. Tiput ovat nyt syöneet munaa, porkkanaraastetta, kauhahiutaleita, vettä ja nyt myös perunaa.





Päivittäin ollaan tipujen "häkin" lämpötilaa laskettu ohjeiden mukaan ja ei mene enää kauaa että tipuset pärjäävät huoneenlämmössä. Tipujen sukupuolet eivät vielä ole selvillä, mutta lähteiden mukaan se saattaa selvitä noin kolmen viikon ikäisinä.


Kotia olemme tipusille järjestelleet ja kyllähän niille innokas ottaja on löytynyt! Tällä hetkellä tipuset pääsevät asumaan Pohjois-Savoon maalle yhden meidän ryhmäläisen lähisukulaisen hoiviin. Tipuista tulee pitämään huolta pariskunta, joilla on ennestään jo kaksi kanaa: Herttanen ja Äykkämöykkä. Kanat ovat kesäisin saaneet kulkea vapaana isolla pihamaalla ja talven he ovat viettäneet vanhassa saunarakennuksessa, jota on entrattu ja se pidetään talvella kanoille lämpimänä. Tipuset pääsevät siis kavereidensa seuraan tilalle, jossa on muitakin eläimia ja saavat siellä elellä onnellisena. Tipusten tulevat huoltajat ovat seurailleet tipujen elämää ja tutkiskelleet asioita jatkoa varalle ja olemme pitäneet heitä ajantasalla tipujen voinnista.

Useita kertoja tipuset ovat käyneet juoksentelemassa lattialla, käyneet sylissä istuskelemassa ja hurjaksi touhuilemiseksi, riehumiseksi ja myös kakkaamiseksi se on mennyt. Pidempiä aikoja ei vielä uskalla pitää poissa omasta boksista, etteivät pikku rakkaat palellu. Innolla jäädään odottamaan tipusten nopeaa kasvua.


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Tipujen videotervehdys

Tässä yksi tipujen ensimmäisistä ruokailuista! Tarjolla suurinta herkkua, jauhettua kananmunaa. Nykyisin ruoka maistuu ympäri vuorokauden ja ruokakupit öiden jälkeen tyhjinä. 

Tiput uudessa kodissa. 
 

Ja tässä viimeisin video! Katsokaa kuinka isoja he jo on! Ei voi uskoa miten nopeasti nää kasvaa. 

torstai 20. huhtikuuta 2017

Tipujen kuulumisia ja suuri muutto

Ihan alkuun jättisuuri kiitos kaikille ketkä ovat tätä blogia seuranneet ja katsoneet meidän facebook-livejä!! Teitä on huikean monta tyyppiä ruutujen sillä puolella. Kiitos kaikille tsempeistä ja kiinnostuksesta tätä projektia kohtaan!❤

Blogi pitänyt jokusen päivän hiljaiseloa mutta täällä ollaan!
Kaikki kolme kuoriutunutta tipua voivat hyvin. Kaikki ovat pörhistyneet ja kasvaneet hurjasti. Myös reippautta on jokaiselle tullut. Vaikea uskoa että nämä isot tiput ovat vasta maanantaina kuoriutuneet. Miten ne edes mahtuivat kuoriinsa? 


Koska tiput ovat niin reippaita ja hyvinvoivia, pääsivät he jo tiistaina siirtymään uuteen kotiinsa. Munahautomo alkoi käydä vilkkaille kaveruksille liian pieneksi ja virikkeettömäksi. Lisäksi hautomon puhtaana ja hajuttomana pitäminen olisi nyt tipujen kuoriuduttua ollut vaikeaa.
Tipujen uusi koti on siis iso pahvilaatikko, jossa on ikkuna ja katossa roikkuu 40wattinen hehkulamppu pitämässä pieniä lämpimänä. Lattialla on sahanpurua, jotta siistiminen helpompaa.

Kaikki tiput ovat kotiutuneet uuteen kotiin hyvin. Nyt on tilaa juosta ja temmeltää. Jo näin muutaman päivän ikäisenä tiput juoksentelevat hurjaa vauhtia pitkin uutta kotiaan ja touhuilevat jos vaikka ja mitä. Kaikki kolme tipua ovat myös selkeästi omia persooniaan, kaikki erilaisia. Sulttaani on joukon pomo, joka tietenkin vanhimpana on sen oikeus. Sultsu aina ensimmäisenä tekemässä ja katsomassa, sen vauhti on hurja kun se juoksentelee pitkin uutta kotia. Ananpoika ja Nuksu ovat nuorempina alkaneet pitää yhtä. Ne monesti nukkuvat vierekkäin ja muutenkin viettävät aikaa yhdessä.

Tiput ovat alkaneet myös syömään. Ensimmäiset suupalat ne maistoivat tiistaina. Nyt ruokaa syödään jo kunnolla. Vettä ja kaurahiutaleita on tarjolla koko ajan ja välillä tarjoillaan myös muita herkkuja, kuten jauhettua kananmunaa. Kananmuna on kaikkien suosikkiherkku.
Tipuset ovat myös päässeet kaikki vuorollaan syliteltäväksi. Kaikki olivat tämänkin suhteen ok, Ananpoika ainoastaan oli sitä mieltä että ehkä sylittely ei ole kaikista parasta viihdettä.

Nyt jännityksellä odotellaan että onko kaikki tiput kanoja vai löytyykö joukosta myös mahdollisesti kukko tai useampi!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Nuksun kuoriutuminen!

Nyt on Nuksukin toivoteltu tervetulleeksi maailmaan!
Käykää kurkkimassa → https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10212596196722873&id=1323049974&ref=bookmarks 

Toivottavasti linkki toimii koska puhelimella yritän tätä päivittää :D jos ei niin palaillaan huomenna aamupäivästä samalla asialla!

Hyvää yötä kaikille
<3 Ana-emo

Ananpoika ponnistaa maailmaan



Tipu Sulttaani on vihdoin saanut pikkusisaren tai veljen! <3 
Vain noin kymmenen tunnin odotuksen jälkeen Ananpoika ponnisti vihdoin ulos munankuorivankilastaan. Alkuun näytti siltä että odotus venähtäisi vielä pidemmäksi mutta reipas pikku tipu rempoili itsensä maailmaan Facebook-liven siivittämänä. 
Jännittävää oli seurata kun oma pikku tipitii kuoriutui. Todella outo fiilis että nämä tiput on meidän hautomisen tulos. Ollaan oikeasti osattu jotain ja siitä tuloksena tässä nyt kaksi tipua! 😍



Sulttaani ja Ananpoika ovat tehneet tuttavuutta tässä nyt jonkin aikaa ja alku näytti vähän jännittävältä. Kaikkihan tunnestusti tietävät että pikkusisarukset osaavat joskus olla oikea maanvaiva ja tältä selkeästi Sulttaanistakin alkuun tuntui. Nyt vihdoin munahautomossa tuntuu olevan rauha maassa ja molemmat ovat löytäneet oman nurkkauksen hautomosta ja malttoivat käydä pienille unille. Ananpojalla ei vielä oikein tuo tasapaino pelitä, mutta kyllä se siitä! 
Vielä odotellaan että Nuksu tuosta reipastuisi ja kavereiden huutojen kannustamana päättäisi hänkin tulla kuorestaan. Taitaa olla pitkä ilta tulossa täällä... 


Seurailkaa täältä pääsiäistipujen edistymistä! Ja facebookista! Ja mein snäpeistä! 
IHANAA TÄMÄ EMOUS<3 


Äidinrakkaudella
Ana-emo, Veza isiemo ja Manna-emo💓

Loppu porukka kuoriutuu nyt?

Tästä linkistä pääset kattoo live videoo Ananpojan ja Nuksun kuoriutumisesta, joka tapahtuu ihan näillä hetkillä 👉 Manna-emon facebookin live -video

Ensimmäinen yö ja aamu

Yöllä Manna-emo valvoi klo 5 asti varmistaen, että Sultsulla (Tipu Sulttaanilla) on kaikki hyvin. Pienokainen oli ihan sekaisin ja hoippuroi edestakaisin hautomossaan samalla piipittäen kovaan ääneen. Ja kellahti välillä selälleenkin.


Liikkuminen oli vieä hankalaa ja kaatumisia sattui koko ajan, mutta tahto testailla omia voimiaan oli suuri!


Vihdoin pienokainen nukahti ja emokin pääsi nukkumaan.


Aamulla hautomossa odotteli energinen Sultsu! Piipitystä, menoa ja meininkiä riitti.


Sisaruksien kuoriutuminen on paljon hitaampaa, vaikka molemmissa on jo pienet nokan tekemät reiät. Sultsu päättikin alkaa heille emoksi ja asettui päälle hautomaan!
Hautomoon laitettiin froteepyyhe, jossa Sultsu tykkää pyöriä.
Ensimmäiset kakat Sultsu väänsi Nuksu-munan päälle.


Välillä piti tankata ravintoa omasta munan kuoresta.


Päiväunien aika!
Ananpoikaa ja Nuksua on kasteltu kosteuden lisäämiseksi.


Höyhenpeite on kuivunut mukavaa vauhtia ja Sultsu on alkanut sukimaan sitä.


Tadaa! Iso tipu jo! Jaksaa seistä kahdella jalalla ja touhuilla pitkin hautomoa.
Nyt odotellaan sisarusten kuoriutumista.


Syntymä

Maanantaina 17.4.2017 kello 3.00 yöllä heräsin kova ääniseen piipitykseen. Tipu Sulttaani oli kuoriutunut kokonaan munastaan! Hän oli valitettavasti ehtinyt myllätä huovan ja oli ritilän päällä. Nostin hänet sieltä pois ja tungin huovan ritilän väliin, jotta pienokainen ei pääsisi enää jumiin. Hän rauhoittui hetkessä ja kaikki näyttää nyt olevan hyvin.
😊🐣❤
Tämä emo ei kyllä hetkeen unta saa! Jännittää!

Laittakaapa tsemppi viestejä pikkuiselle ja lähettäkää voimia hurjaan suureen maailmaan.






sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

21. hautomispäivä jatkuu!

Koko päivä on vierähtänyt hautomon vieressä pientä hentoista "tsirptsirp" ääntä kuunnelen. Asettelin itseni siten, että voin samalla tehdä sähköistä tenttiä ja tehtäviä sekä tuijottaa hautomoa, jotta huomaisin pienenkin liikkeen samantien. Pääni onkin noussut useaan otteeseen, kun olen kuullut tipujemme kutsuhuutoja. Pientä liikettä on myös ollut havaittavissa, tai oikeastaan keskimmäinen ruskea muna (jossa eilen näkyi selkeästi nokka ilma-aukossa) on keinahdellut hieman. Olen jutellut ja kannustanut tipuja rikkomaan munankuorta ja tulemaan oikeaan maailmaan. Queen - I want to break free on ollut pääasiassa biisilistallani.

Jossain vaiheessa tuli aika lähteä kauppareissulle ja kyyristyin sitä ennen hautomon eteen sanomaan heipat munille ja lauloin vielä oikein olan takaa
"🎵 I want you to break freeeeeeeee....!🎵".
Sitten kuului pieni
"raks"
ja munaan ilmestyi pienen pieni reikä!


Ilmoitin asiasta (pienellä innostuksella) muille emoille ja Vesa-emo pääsikin paikalle juoksujalkaaa.
löytyy tuosta linkistä ja se vie Vesan Facebook -sivuille ja Live-kuvaan.

 Muut emot tulevat paikalle kunhan pääsevät takaisin Savonlinnaan ja kunhan kuoriutuminen tästä hieman nopeutuu. Tipun vapauteen tunkeutuminen nimittäin jäi siihen yhteen pieneen säröön, mutta piipitys ja huojuminen ovat jatkuneet: Eiköhän se Tipu Sulttaani sieltä kohtapuoliin uskaltaudu kunnolla ulos ja rohkaise muitakin aloittamaan "freeksi breikkailu".

Kosteus on nyt pitänyt nostaa 70-75% mikä on onnistunut hyvin suihkupullon avulla. Kosteuden nostamisen ideana on, että munankuori olisi pehmoisempi ja sen rikkominen olisi näin helpompaa tipuille.

Queen soittolista on nyt pyörinyt tipuille kuoriutumisen rohkaisemiseksi ja aina välillä kuuluu "tsirptsirp", kun joku tipuista yhtyy lauluun mukaan.


Rakkain terkuin,
Manna-emo


UPDATE 1:
NUKSU (ELI PIENI VALKOINEN MUNA) ON TEHNYT SÄRÖN MUNANKUOREENSA!
JA PIIPITYS ON VOIMISTUNUT JA SITÄ KUULUU YHÄ USEAMMIN 💛

UPDATE 2:
ANANPOIKA (ELI TOINEN RUSKEA MUNA) ON TEHNYT SÄRÖN MUNANKUOREENSA HETI NUKSUN JÄLKEEN! 💛

Nyt kaikki rakkaat tipumme ovat aloittaneet kuoriutumisen.


Pysykää kuulolla!

21. hautomispäivä/ I WANT TO BREAK FREE



Tänään on jo 21. hautomispäivä! Kuoriutuuko ne jo? Näkyykö nokka? Liikkuuko? Kuuluuko piipitys? KOSKA NE KUORIUTUU?

Vielä ei ole havaittavissa kuoriutumista. Me emoset ollaan jo niin malttamattomia! Tulkaa tipuset jo ulos kuoristanne.



Ollaan jo tässä soiteltu munille motivaatio- ja tsemppausmusiikkia. Eiköhän ne tällä viimeistään ala nokkimaan kuorta!


Vaikka olemme juuri ylittämässä maagisen 21. päivän haudonta-ajan, ei tarvitse vielä menettää toivoa. Kuoriutuminen voi venyä muutaman päivän lasketusta. Ja voi tänäänkin tapahtua vielä mitä vain!

Pidetään kaikki yhdessä peukut pystyssä. KIRJOITA sinäkin kommentteihin oma tsemppausviestisi tai terveiset munille! Kaikki apu on nyt tarpeen. <3



lauantai 15. huhtikuuta 2017

18.-20. hautomispäivä/ kuoriutumisen odottelua

18. hautomispäivänä lopetimme päivittäisen munien kääntämisen ohjeiden mukaan.

19. hautomispäivä läpivalaisimme munia ja toivoimme, että nokka työntyisi ilmakuplaan. Olimme nimittäin selvittäneet, että tipujen nokka menee munan sisällä olevaan ilmakuplaan, kun ne ovat valmiita kuoriutumaan.  Kuoriutuminen alkaa yleensä noin 20-22 päivän päästä haudonnan aloittamisesta ja sen alkaessa kosteutta tulisi nostaa 70-75%.

20. hautomispäivä, eikä vieläkään nokkaa ilmakuplassa.. Huoli alkoi jo hiipiä mieliin. Mutta onneksi huoli ajoi läpivalaisemaan munat vielä illalla (15.4 klo. 19.45) JA KAPPAS pieni tumma varjo oli ilmestynyt yhden ruskean munan ilmakuplaan! Lisäksi munasta kuului vaimeaa piipitystä ja hentoisia "potkuja". Kahdessa muussa munassa ei näkynyt tätä nokkaa, kuulunut ääntä eikä tuntunut liikettä, ainakaan vielä! Mutta hyvin painavia ne kaikki jo ovat ja selvästi näkyy että sisälle on kasvanut jo vaikka mitä. Tipu -lauluja laulellaan täällä kuoriutumisen edistämiseksi ja pidetään peukut pystyssä, että kuoriutuminen alkaisi huomenna.


😍💛👍
🐣🐤🐥


Haudonta jatkuu/ 2. läpivalaisu


Suoritimme toisen läpivalaisun 31.3.2017. Jos ensimmäisessä läpivalaisussa olimme hieman epäileväisiä, niin siitä ei ole tietoakaan tässä:


Oltiin niiin iloisia ja onnellisia! Olemme nimittäneet tämän munan Nuksuksi, ja hän on lähtenyt kehittymään todella hyvin.

 Tässä kuvassa Nuksu näkyy hyvin selvästi. Keskellä sijaitsee alkio ja siitä lähtee jo vahvat ja selvät verisuonet.


Seuraavalla videolla läpivalaisemme toisen vaaleakuorisen munan: 

Harmiksemme se ei ollut lähtenyt ainakaan vielä kehittymään. Munassa ei näkynyt verisuonia eikä alkiota, vain tumma möllykkä, kuten seuraavasta kuvastakin näkyy.


Neljästä munasta kaksi on vaaleakuorisia ja kaksi ruskeakuorisia. Nämä ruskeakuoriset ovat hieman mysteerejä, sillä läpivalaisussa tumman kuoren takia sisältö ei näy selvästi. Toisella läpivalaisulla kuitenkin huomasimme keskellä erottuvan tumman pisteen! Erotatteko tekin sen? 


Sormet ristiin ja peukut pystyyn, että tästäkin kasvaisi vielä tipu! 

Munien haudonta/ Ensimmäinen läpivalaisu

Nyt kun munat pääsivät hautomoon, alkoi meidän huolehtiminen munien kääntämisestä sekä kosteuden ylläpitämisestä. Jotta munat saisivat täydellisen huolenpidon, päätimme siirtää hautomon meidän koteihin.
Tässä munat asuvat jo Vesan kotona. 

Ohjeen mukaan munia täytyy käännellä kolme kertaa päivässä 180-astetta. Päädyimme "aikatauluun", jossa munia käännetään klo. 8.00, 16.00 ja 24.00, kahdeksan tunnin välein. Tarkistimme kosteuden ja lisäsimme vettä astiaan tarpeen vaatiessa, yleensä aina aamuisin ja iltaisin. 

Aluksi heräsimme myös öisin tarkistamaan lämpötilan, jotta se pysyy 37 celsiusasteessa. 

Haudonta-aika kananmunalle on 21 vuorokautta haudonnan alkamisesta. Aina ei voi sanoa varmuudella koska haudonta on alkanut joten joskus muna kuoriutuu muutamaa päivää ennen - tai jälkeen. 

Aloitimme haudonnan 27.3.2017, joten arvioitu kuoriutumisajankohta sijoittuu näin ollen 16-18.4.2017. 

Ensimmäinen läpivalaisu


Ensimmäisen läpivalaisun voi tehdä jo muutaman haudontapäivän jälkeen. Munassa pitäisi näkyä pikku hiljaa verisuonia sekä pieni alkio, jos muna on lähtenyt kehittymään. Läpivalaisussa käytimme tavallista taskulamppua. Seuraavalla videolla valaisimme munat ensimmäistä kertaa 30.3.2017. 



Ja tässä hämmentynein, innostunein ja hieman epäluuloisin mielin ensimmäisen valaisun jälkeen. Mitä munissa näkyikään... 





...MUNISSA NÄKYI ELÄMÄÄ! Onnelliset munaemot pääsevät jatkamaan hautomista!

Projektin viimeistely/ 4.demo



Kenties hankalinta projektissa oli saada lämpö ja kosteus sopiviksi. Kosteuden tulisi olla 50-55% ja lämmön 37°C. Kokeilimme erilaisia lamppuja: ensimmäisenä lamppuna meillä oli perinteinen 44W hehkulamppu, mutta hyvin nopeasti huomasimme lämmön nousevan yli 50°C. Jouduimme kokeilemaan monia eri vaihtoehtoja, ja tässä vaiheessa meinasi pieni epätoivo ja tuskanhikikin iskeä. Loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin lämmön ja kosteuden melko sopiviksi 11,5W vahvuisella LED-lampulla. Huh, kävipä meillä tuuri!



Asetimme munat fleece -huovan palasten päälle, jotta ritilä ei painaisi niitä. Vuorasimme vielä hautomon seinät foliolla, jotta lämpö pysyisi sisällä. Ilmanvaihtoreikiä tukkimalla ja avaamalla saimme lämmön ja kosteuden pysymään optimaalisina, sekä ilman kiertämään hautomossa.

Nyt kaiken pitäisi olla valmista, ja munat pääsevät vihdoin muuttamaan hautomoon!

Projektin aloitus/ 3.demo

Ennen demoa kävimme hakemassa tilaamamme munat. Munat olivat oikein rotukanan munia, kaksi niistä on ruskeita marans-kanan munia ja kaksi hennon vaalean sinisiä araucana-kanan munia. Saimme munat kennossa, jossa ne olivat terävämpi pää alaspäin. Säilytyslämpötilan tuli olla 5-15asteen välillä, ennen hautomista.

Olimme saaneet tälle demolle suurimman osan välineistä valmiiksi, joten vihdoin pääsimme aloittamaan hautomon rakentamista! Tarvittavia välineitä oli muunmuassa: styroksi-kylmälaukku, hehkulamppu ja siihen tarvittavat johdot sekä adapteri, lämpö-ja kosteusmittari, muoviastia, pesusieni, foliota, pleksi, ritilä, puutapit sekä työskentelyyn tarvittavat välineet mm puukko. Suunnitelmanamme oli asettaa lamppu kylmälaukun kattoon, tehdä kylmälaukkuun ikkuna, josta näkisimme lämpötilan ja kosteuden koko ajan, laittaa vesiastia paikoilleen, sekä asentaa kylmälaukkuun "ritilä", jonka päälle munat sitten laitetaan.

Teimme paperille suunnitelmat siitä, mitä teksimme ja mihin sekä mitä välineitä ja materiaaleja tarvitsimme.

Styroskilaatikon pohjalle laitoimme muovirasian, jonka täyttäisimme vedellä kosteuden ylläpitämiseksi.

Styroksilaatikon kanteen teimme reiän, johon upotimme adapterin.

Mittasimme styroksilaatikon kylkeen aukon, johon upottaisimme pleksin ikkunaksi.

Katon adapteriin kiinnitimme lampun lämmön ylläpitämiseksi

Styroksilaatikon ala- ja yläreunaan teimme kolme reikää ilmanvaihdolle.

Teimme puusta tapit laatikkoon, muovirasian yläpuolelle, johon laittaisimme ritilän.

Ritilän päälle tulee munat ja lämpö-kosteus -mittari

Kiinnitimme pleksin styroksilaatikon seinään.

Ja voilà munahautomo on valmis!

Ainakin tämän päivän osalta, koska hienosäätöä löytyy vielä ennen kuin munat on turvallista laittaa hautomoon.



Projektin suunnittelu/ 2.demo

Ennen toista demoa, olimme käyneet kysymässä luonto-osuudesta vastaavan opettajan mielipidettä munahautomoprojektista. Tämä oli hyvin innoissaan ideasta ja vihdoin olimme täysin varmoja siitä, että tämä projekti olisi omiaan juuri meille. Saimme opettajalta myös vinkin siihen, mistä voisimme kysyä munia hautomoon. Pian meillä olikin hallussamme "munadiilerin" yhteystiedot.

Toisen demon aluksi aloimme tutkimaan netissä erilaisia itsetehtyjä munahautomoja. Pian löysimmekin sopivan yksinkertaisen ja helpohkosti toteutettavan oloisen hautomon teko- videon youtubesta. Listasimme tarvittavat välineet, sekä selvitimme mitä saisimme yliopistolta ja mitä pitää hankkia muualta. Kyselimme puuttuvia välineitä erilaisista Facebook-ryhmistä, sekä useilta tutuiltamme.

Demon jälkeen otimme yhteyttä munadiileriimme, joka kertoi että oli itse juuri tilaamassa hedelmöittyneitä munia ja voisimme saada samassa tilauksessa itsellemme munia heti seuraavalla viikolla. Tartuimme tilaisuuteen ja tilasimme 4 munaa, siitä huolimatta, että hautomo ei ollut vielä lähelläkään valmista...

Idean synty/ensimmäinen demo







Moni on kysynyt mistä idea tähän munahautomoprojektiin oikein lähti. Istuskelimme 9.3 kampuksen sohvilla odottaen ensimmäistä teknologiakasvatuksen demoa. Siinä kahvien äärellä selasimme puhelimella iltapäivälehtien sivuja, kun huomiomme vei otsikko Laila-tipusta. Joku mies oli siis onnistuneesti kotonaan hautonut tavallisesta marketin kananmunasta tipun.  http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005119631.html
Osa meistä innostui erilaisesta ideasta heti. Edellinen aiheemme tuntui tylsältä, verrattuna tähän. Idea herätti ryhmässämme kaksijakoisia tunteita. Keskustelimme aiheesta koko tegnologiakasvatuksen ryhmän ja opettajan kanssa. Pohdimme onnistuisiko tällaisen projektin teko päiväkodissa lasten kanssa, mitä asioita tulisi ottaa huomioon, sekä aikataulutusta. Onneksemme teknologiakasvatuksen opettajamme näytti vihreää valoa idealle ja niin päätimme tehdä munahautomon.